Sinä teit sen! 🙌

Lämpimästi tervetuloa mukaan
ROHKEASTI AKRYYLEILLA -verkkokurssille!🎉🙌

Jos olet ostanut kurssin KERA materiaalipaketin, lähetän sen sinulle postitse piakkoin!

Toivottavasti sinäkin olet innoissasi, sillä tulet oppimaan tämän 40 päivän aikana ihan valtavasti uusia asioita sinusta itsestäsi ja luovuuden herättelystä onnistuneeseen abstraktiin teokseen. Kurssi on pilkottu niin yksinkertaisiksi askeleiksi, että siinä on lähes mahdotonta epäonnistua. 

Uuden oppiminen on ihanaa, inspiroivaa ja koukuttavaa, mutta samalla se haastaa sinua sinnikkyyteen ja toimeksi tarttumiseen!

Jos emme ole aikaisemmin tavanneet, tässä pieni esittely. Olen Karoliina Peltokorpi taideyritykseni Kaarnia Designin perustaja, intohimoinen täysipäiväinen taidemaalari vuodesta 2016, kuuden lapsen äiti ja puoliso. Ateljeeni sijaisee inspiroivan luonnon keskellä Nurmijärven Lepsämässä, kotimme pihapiirissä. Oman ateljeen innoittamana, minulla syttyi ajatus taiteen opettamisesta ateljeella ja verkkokusseilla. Halusin päästä jakamaan osaamistani, maalaamisen tuomaa iloa ja nautintoa. Olen saanut auttaa jo monia Rohkeasti akryyleilla -menetelmäni avulla. Kiitollisuuden näkökulma on vahvasti esillä kurssillani, mikä on avannut jo monien kurssilaisteni silmät uuden oppimiselle ja luomiselle: antanut kokonaisvaltaisen sysäyksen maalaamiseen - rohkeutta, luottamusta, toimeen tarttumista, nautintoa sekä hyviin ja toimiviin ratkaisuihin keskittymistä.

Olen itse selvittänyt asioita ilman tukea, opetellut kantapään kautta ja tehnyt vuosien työn päästäkseni tähän pisteeseen. Tämän kurssin avulla haluan helpottaa sinun polkuasi. Että sinäkin saisit tehdä taidetta vapaudesta ja rohkeudesta käsin sekä oppisit kaiken tarvittavan tiedon ja taidon akryylimaalauksesta ja abstraktin taiteen tekemisestä.

Kurssini on 40 päivän mittainen. Kurssi muodostuu jokaiselle päivälle suunnatuista tehtävistä (5 päivänä viikossa). Tehtävät on suunniteltu tehtäväksi maanantaista perjantaihin. Viikonloput on tarkoitettu vapaapäiviksi, mutta tarvittaessa voit jonkun tehtävän jättää viikonlopulle. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, että annat itsellesi luvan päästää itsesi näiden nautinnollisten ja rentouttavien tehtävien äärelle keskellä arkista viikkoa💗 Lupaan, että oman unelman toteuttaminen antaa sinulle voimaa kiireisenkin arjen keskellä.

Äänitteet ovat sinulle luovuuttasi avaavia, pysähtymisen ja rentouden hetkiä ja videot innostavia ja mukaansatempaavia ja kannustavia.

Kurssilla opitaan vapautumaan vanhoista ajatusmalleista, uskomuksista ja tarinoista. Luodaan uusia mielikuvia ja tarinoita taiteilija-minästä. Opitaan hengitys- ja mielikuvaharjoitteiden avulla läsnä olemista ja rentoutusta, mikä on kaunis perusta maalaamiselle. Opitaan akryylimaalauksen niksit ja maalien monipuolinen käyttö, sommittelua, tekniikoita, välineiden käyttöä sekä valojen ja varjojen tekemistä. Taiteilija luonnoskirja kulkee matkassa mukana antaen sinulle samalla kauniin muiston taidepäiväkirjan muodossa.

Kurssi haastaa sinua tarttumaan erilaisiin tehtäviin avoimin ja uteliain mielin. Kuinka puhut itsellesi, miten priorisoit aikaasi sekä kuinka pidät kiinni sun tavoitteesta. Kurssi haastaa sinua näkemään abstraktin maalaamisen uudella tavalla sekä muuttamaan ajatusmallejasi. Erilaiset tunteet ja hetket kurssin aikana ovat sallittuja ja tarpeen tulla. Ne kuuluvat prosessiin. Kannustan ne ottamaan vastaan avoimin mielin. Annetaan niiden tulla näkyväksi. Tiedän, että sinä pystyt tähän!

Muista, että olen apunasi koko viiden viikon ajan. Voit laittaa viestiä: karoliina@kaarniadesign.fi (vastaan mahdollisimman pian tai viimeistään seuraavan päivän aikana). Meillä on oma suljettu facebook-ryhmä, johon voi liittyä mukaan sähköpostiin tulleessa aloitusviestissä. Ole rohkea ja tule mukaan meidän kannustavaan yhteisöön!

Kun sitoudut käymään tämän kurssin KAIKKI askeleet päättäväisesti, tulet saamaan tuloksia, jotka auttavat pääsemään sinun tavoitteeseesi - Opit maalaamaan abstraktia taidetta rohkeasti, onnistuneesti ja vapaudesta käsin!

Yleisiä ohjeita:

Kenelle kurssi on suunnattu? 

Kurssi on suunnattu sekä aloittelijoille että kokeneemmille taiteilijoille, jotka haluavat oppia maalaamaan abstraktia ja saada akryylimaalit toimimaan kauniisti ja sojuvasti. Kurssia on helppo seurata ja edetä omaan tahtiin. Uskon, että kurssilainen, joka on paljon maalannut saa myös kurssista ihan valtavasti. Tämä kurssi rohkaisee sinua tarttumaan sun unelmaan uudesta valoisasta ja kiitollisesta näkökulmasta. Herättelen sinun luovuuttasi sisältä päin, autan löytämään sinussa olevan potentiaalin ja energian. Tämä lähestymiskulma ja menetelmä on lempeä, mutta tehokas.

Lisämateriaali tai bonustehtävät:

Kurssin askeleissa saattaa olla myös jotain lisämateriaalia tai bonustehtäviä, jotka syventävät jo opittua tai tukevat sinun oppimista

Kysymykset: 

Jos sinulla tulee kurssin aikana kysyttävää mistä vain, lähetä viestiä osoitteeseen: karoliina@kaarniadesign.fi. Vastaan mahdollisimman pian!

Kurssin tunnukset:

Kurssin tunnukset ovat henkilökohtaiset. Jos perheessäsi on joku, joka haluaisi tehdä kurssia samaan aikaan, voit kysyä siihen minulta luvan. Tunnusten jakaminen ulkopuolisille ei ole sallittua. Kurssi on sinulle voimassa ikuisesti. Voit aina palata kurssin sisältöön, kun tarvitset kannustusta, sysäystä aloittamiseen.

Kuulemisiin, Karoliina 💗

P.s. Jos sinulla tulee kysyttävää, toiveita, oivalluksia tai asiaa, mitä haluat jakaa minulle, niin laita viestiä karoliina@kaarniadesign.fi

Tervetuloa kurssille

Saat tänään sähköpostia, joka sisältää kutsulinkin kurssialustalle ja ryhmäsparraukseen (kurssi starttaa yhteislähdöllä ma 24.2.2025)🎉🥳