⬇️⬇️Liity ILMAISEEN taidewebinaariin, joka järjestetään AINOASTAAN 2 kertaa vuodessa⬇️⬇️:

Näin onnistut akryyleilla jopa 5 viikossa

(Tämän innostavan ja rohkaisevan taidewebinaarin avulla tiedät, kuinka löydät akryylimaalausen tuoman ilon, vapauden ja leikkisyyden.

..ja kuinka välttää 3 SUURINTA kompastuskiveä abstraktissa taidemaalaamisessa..)

Haluan webinaariin!

Kun aloitin taideyrittämisen 2016, en löytänyt selkeitä vastauksia mun lukemattomiin kysymyksiin. Maalasin vain vuodesta toiseen kamppaillen samojen haasteiden kanssa, enkä oikein osannut lähteä kehittämään tapojani/uskaltanut muuttua ja kokeilla rohkeasti uutta...

.. Se tiesi paljon hukkaan heitettyä rahaa, maalasin päälle, kun ei vain onnistunut saamaan sitä haluttua jälkeä. "Likaista ja mutaista" taas.. Sävysekoitukset eivät aina menneet niinkuin olisin halunnut..sommitteluunkaan en ollut tyytyväinen..ja kangas oli jo ihan tukossa..

..tekemiseni muuttui vuonna 2022, kun aloin tietoisesti tekee asioita työssäni ja elämässäni erilailla, kuin olin tottunut.. Päästin irti opituista malleista, uskomuksista ja rajoitteista, mitkä estivät kehittymästä ja menemästä kohti unelmia. Aloin kehittää omaa ajatteluani. Vapautui valtavasti energiaa. Rohkeus, luottamus ja leikkimielisyys löytyi ja pääsin taiteen ytimeen. Nyt saan nauttia vapaudesta ja tehdä taidetta nautinnolla ja rakkaudella!

Tässä webinaarissa tarjoan sinulle mahdollisuutta samaan ja paljastan kehittelemäni askel askeleelta menetelmän, jonka avulla helpotat sun maalaamista ja pääset tekemään taidetta suurella intohimolla ja nautinnolla

Jotta voit rohkeasti maalata ilman rajoitteita ja esteitä ja löytää oman kädenjälkesi ja tyylisi

(Vaikka sinulla ei olisi aikaisempaa kokemusta taidemaalaamisesta tai valtavia määriä taidetarvikkeita..)

Kenelle?

✔️ Olet aloittelija, ihailet muiden tekemiä teoksia ja haluaisit itsekin joskus maalata, mutta joku jarruttaa sinua tarttumasta siveltimeen. Et meinaa löytää aikaa oman unelmasi toteuttamiseen tai kuvittelet, että se hetki on sitten joskus. Et myöskään oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle.

✔️ Olet jo maalannut harrastusmielessä joitain tauluja, mutta syystä tai toisesta junnaat paikoillasi ja aika ajoin tunnet olevasi hukassa tekemisesi kanssa. Sinulla olisi halu mennä eteenpäin ja päästää irti vanhasta.

✔️ Haaveilet taiteilijan ammatista. Teet jo taidetta sivubisneksenä, mutta haaveilet täysipäiväisestä yrittämisestä. Olet välillä jumissa oman tekemisesi kanssa, pohdit omaa tyyliäsi ja näkyväksi tulemista taiteen kentällä. Haluaisit saada varmuutta ja rohkeutta mennä kohti sun tavoitteita ja unelmia ja tehdä taidetta suuremmalle yleisölle.

Webinaarin jälkeen..

☑️Tartut rohkeasti ja itsevarmasti sun maalausprojekteihin

Tiedät miten lähdet rakentamaan abstraktia maalausta nautinnolla

☑️Sinulla on uusia tapoja, joiden avulla herätellä luovuuttasi.

Nämä ovat tekijöitä, jotka antavat sinulle onnistuneen maalauskokemuksen.

☑️ Voit ylpeänä seisoa sun teoksen takana ja kertoa siitä koko maailmalle

Tiedät, kuinka oppia nauttimaan omasta taideprosessista, jotta voit maalata rohkeudella ja kertoa siitä muille

YLLÄTYSLAHJA kun saavut paikalle LIVENÄ

Löydä rohkeus ja oma kädenjälkesi

ABSTRAKTISSA MAALAAMISESSA -TYÖKIRJA

(ARVO 79e)

Kokemusta löytyy..

..että abstraktia taidetta maalatessa voi nousta mieleen monia kysymyksiä ja turhautumista: Mistä lähteä liikkeelle? Miten saada kaunis sommitelma? Mitä sävyjä valita? Mitä lisätä tai mitä poistaa? Minkälaisia yksityiskohtia luoda ja MILLON lopettaa!? Ja mitä sen jälkeen, kun teos on valmis?

Siksi annan sinulle käyttöösi tämän kattavan TYÖKIRJAN, jonka avulla löydät rohkeutta ja varmuutta sun taiteiluun ja joka auttaa sinua löytämään sun oman kädenjälkesi! 🫶🏼

ja ennen kaikkea annan sinulle nämä vinkit, jotta sinä voisit säästää VUOSIEN pähkäilyn, aikaa ja rahaa

ja voisit onnistua jo ihan ihan pian!!

NYT SAAT TÄMÄN ILMAISEKSI KÄYTTÖÖSI rekisteröitymällä webinaariin ja tulemalla paikan päälle klo 13!!

KUKA ON TAIDEOPPAASI?

Moikka sinä [IHAN PIAN] rohkea ja vapaudestasi nauttiva taiteen tekijä, joka saat kohta maalata abstraktia taidetta leikistä, rakkaudesta ja ilosta käsin

Olen Karoliina Peltokorpi

Kaarnia Designin perustaja ja saanut toimia täysipäiväisenä taideyrittäjänä kohta kymmenen vuotta. Olen intohimoinen taidemaalari, -yrittäjä ja opettaja, kuuden lapsen äiti ja puoliso. Taideyrittämisen alkumatka oli uuvuttava, kuorma, ulkoiset ja sisäiset odotukset ja paineet kehossa alkoi käydä liian raskaaksi.

Muutama vuosi sitten tein ison PÄÄTÖKSEN ja aloitin syväluotaavan matkan itseeni ja ajatteluuni. Oma sisäinen, kivuliaskin matka, on ollut PARASTA mitä minulle on tapahtunut. Tietoisella harjoittelemisella, löytyi kiitollisuus, valo ja kirkkaus joka ikiseen päivään sekä ROHKEUS JA LUOTTAMUS omaa luovuutta ja elämää kohtaan. Päästin irti turhista asioista, jotka hidastivat matkaani, veivät energiaani ja kuormittivat kehoani. Vapautui energiaa oikeiden asioiden tekemiseen ja TOIMEEN TARTTUMISEEN!

Vuonna 2024 intuitio sanoi, että nyt on toimittava ja mentävä kohti suurta merkityksellistä unelmaa: Auttaa ihmistä, joka OIKEASTI haluaisivat avautua taiteen tuomalle valolle, mennä eteenpäin ja ottaa vastuu omasta luovuudesta. Ja tehdä asioita unelmiensa eteen! Löytää taiteen ytimeen ja sen myötä saada tehdä asioita nautinnolla, rohkeudella, ilosta ja leikkisyydestä käsin!

Vielä muutamia vuosia sitten olin samassa pisteessä kuin sinä. Minulla ei ollut lähestymistapaa, jonka avulla olisin löytänyt vapauden tehdä oman näköistä taidetta. Että olisin voinut nauttia ja rakastaa jokaista vaihetta ja ihan koko maalausprosessia ja antautua sille. Oli liikaa asioita YKSIN selvitettävänä. Mutta selvitin..

..Ja nyt haluan olla jakamassa tätä iloa myös sinulle! Kaikki on mahdollista myös sinulle!

Miltä sun luova tekeminen voisikaan näyttää jo parin kuukauden päästä, jos päättäisit aloittaa jo tänään?

Joskus saatat miettiä, että taide on vain sellasia varten, jotka ovat syntyneet luoviksi ihmisiksi. Mutta näin asia ei ole!

Totuus on se, että luovuus on jo sinussa. Annatko sen tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tämä maailmaa tarvitsee sinua ja taidettasi!!

JOTEN MENE kohti sun unelmia!

USKALLA SANOA KYLLÄ sun unelmille ja kerro itsellesi, että sinussa on kaikki tarvittava, mitä niiden saavuttamiseen tarvii!

Joten JÄRJESTÄ aika tälle innostavimmalle JA ainutlaatuisimmalle taidewebinaarille, joka järjestetään vain 2X vuodessa!

❤️ KAROLIINA